14.8.2010 (päivitetty 21.4.2011)
Jos pidit artikkeleista, on lisää tietoa saatavilla kirjasta. Se on laajennettu versio netissä julkaistuista artikkeleista. Jokainen kirjan luku pohjautuu aikaisemmin julkaistuun artikkeliin, joiden sisältö on tarkistettu, kirjoitusasua on hiottu ja teemoihin on menty syvemmälle. Kaikkea on enemmän, syvemmin ja toivon mukaan myös selkeämmin. Osaan artikkeleista on tehty hyvin vähän lisäyksiä tai muutoksia, mutta osa on kokenut lähes täydellisen uudelleen muotoilun ja kasvanut jopa neljä kertaa alkuperäistä pidemmäksi. Materiaalia on siis huomattavasti enemmän kuin nettiartikkeleissa.
Kirja on kirjoitettu sellaiseen muotoon, että siinä on punainen lanka, joka kulkee tekstin läpi alusta loppuun. Siksi ymmärtämisen kannalta kannattaa aloittaa lukeminen alusta, tai muutoin voi tippua kärryiltä. Moniin asioihin palataan uudestaan, jolloin ne saavat lisää syvyyttä ja lisäävät ymmärrystä. Kirja on kuin palapeli, josta vähitellen muotoutuu looginen kokonaiskuva.
Ennen varsinaisia lukuja kirjassa on johdanto, jossa käsitellään muun muassa kanavoinnin ja totuuden etsinnän välistä suhdetta, Ran ja Edgar Caycen välistä suhdetta, sekä esitellään, miten Ra-kontakti sai alkunsa L/L Researchin noin 30 vuotta kestäneen tutkimustyön päätteeksi ja miksi se on niin merkittävä tietolähde kanavoitujen materiaalien joukossa. Esittelyn jälkeen siirrytään itse lukuihin, joiden sisältöä voidaan raottaa muun muassa seuraavien avainsanojen kautta:
Luku 1: Tietoisuuden evoluutio, ulottuvuudet ja niiden opit, sielujen sadonkorjuu, polarisaatio, Orion-ryhmä, prekessio, Ran viereilu Egyptissä, Gizan Suuri pyramidi, Suuren pyramidin aikalinja, maya-intiaanien kalenteri, 3D-sykli…
Luku 2: Planetaarinen ilmastonmuutos, kosminen kello, DNA, muutokset Auringossa, profetioiden täyttyminen, Samvartaka-tuli, Kristuksen toinen tuleminen, Uusi 4D-Maa, todellisuuksien jakautuminen, ajan nopeutuminen…
Luku 3: Luominen, äärettömyys, älyllinen äärettömyys, älyllinen energia, Luojan jakautuminen, yksilöllistyminen, vapaa tahto, rakkaus, valo, luomisen rytmi, kosminen hengitys, suuri keskusaurinko, luomisen paradoksit…
Luku 4: Luomisen mysteeri, 4D, 5D, 6D, 7D, 8D, musta aukko, syklien päätös, ajaton aika…
Luku 5: Suuri yhtenäisteoria, ulottuvuus vs. tihentymä, aika-avaruus, tila/aika vs. aika/tila, eetteri, valo, ääni, värit, taajuudet, pyhä geometria, seitsemän vs. kaksitoista tihentymää/ulottuvuutta, diatoninen vs. kromaattinen asteikko, planetaarinen energiaverkko, napasiirtymä, vapaa energia, puhdas teknologia…
Luku 6: Aurinkokunnan historia, Maa, Mars, Venus, Maldek, Atlantis, syklinen aika, ryhmäkarma, geneettinen muokkaus, planeetan suojelijat, hybridikokeet, Jahve, anunnakit, Jeesus, Amilius…
Luku 7: Negatiivinen eliitti, Illuminati, mysteerikoulut, valta, raha, talous, media, jumalaksi tuleminen, apoteoosi, Uusi maailmanjärjestys, negatiivinen oppi, verenpuhtaus, 9/11, rituaalit, musta magia, Roswell, Lucifer, ufosalailun loppu, uudet teknologiat…
Luku 8: Vaeltajat, tähti-ihmiset, valotyöntekijät, indigot, kristallit, koti-ikävä, kaksoisaktivoitunut keho, perhesuhteet, vieraantuminen, sopeutumisongelmat, vaeltaja-testi…
Luku 9: Kaiken samanaikaisuus, jälleensyntyminen, ajan harha, karma, kuolemisprosessi, inkarnaation parantaminen, astraalitaso, sadonkorjuu ja kuolema, yliminä, mieli/keho/henki-totaliteetti, yliminän ohjaus, tähtiportti, siirtymäaika, Bermudan kolmio, eri aikalinjat, menneisyyden parantaminen…
Luku 10: Valmistuminen luokalta, valmistautuminen, valkoisen valon kohtaaminen, valo tunnelin päässä, valinta, toisten palvelu, henkinen kehitys, meditaatio, kehon ja mielen puhtaus…
Luku 11: Energiakeskukset eli chakrat, energiakehot, itsensä tasapainottaminen, seksuaalisuus ja eloonjääminen, persoonallisuus, sosiaalinen identiteetti, sosiaaliset suhteet, kulutus, muoti, viihde, palkkatyö, orjuus, toiminen yhteiskunnassa, rakkaus ja myötätunto, viisaus, kommunikointi, itsensä Luojaksi tiedostaminen, kaiken pyhäksi ymmärtäminen, portti älylliseen äärettömyyteen, epätasapainon työstäminen, katalyytit, kundaliini, chakratikkaat, seitsemän vs. kaksitoista chakraa, diatoninen vs. kromaattinen asteikko, Ilmestyskirja, pedon merkki, chakrojen kristallisoituminen ja sadonkorjuu…
Luku 12: Ego, rajallisuus, kärsimys, samastuminen, ehdollistuminen, luokittelu, jaottelu, vertaaminen, kasaaminen, erillisyyden tunne, pelko, rakkaus, onnellisuus, läsnäolo, nykyhetki…
Luku 13: Sukupuolisuus, seksuaalisuus, lihallisuus, tabu, kielto, seksuaalienergiasiirto, kaksoissukupuolinen sielu, seksuaalisuuden aiheuttamat chakratukokset, homo- ja transseksuaalisuus, parisuhde…
Luku 14: Adeptiksi tuleminen, hyväksyntä vs. kontrolli, parantaminen, negatiivinen kehitys, oman varjopuolen tunteminen ja hyväksyntä, mielen kaikkien puolien tunteminen, itsetuntemus, mielen hiljentämisen tärkeys, mielen harjoittaminen, kehon harjoittaminen, hengen harjoittaminen, unet johdatuksena, valaistuminen…
EPILOGI: Loppusanat…
—————-
Paljon jäi sanomatta, mutta en halunnut tehdä kirjasta liian pitkää. Alkuperäinen tavoite oli, että tekstiä olisi maksimissaan 150 A4-liuskaa, mutta se venyi 170 sivun pituiseksi. Toivon, että tämä ei latistaisi intoa lukea kirjaa ruudulta tai printattuna. Teksti sisältää myös runsaasti alaviitteitä, jotka kannattaa lukea, koska ne täydentävät tekstiä.
Mielestäni kirjan sisältämä informaatio on niin merkityksellistä ja ajankohtaan nähden tärkeää, että sen täytyy olla mahdollisimman helposti saatavilla kaikille niille, jotka haluavat siihen tutustua. Siksi jaan kirjan ilmaiseksi Internetin välityksellä. Uskon kuitenkin, että osa lukijoista haluaisi tutustua myös painettuun versioon eli perinteiseen kirjamuotoon. On paljon mukavampi lukea perinteistä kirjamuotoa vaikka nojatuolissa tai sängyssä, kuin lukea satoja sivuja tekstiä tietokoneen ruudulta tai pyöritellä käsissään isoa pinoa printattuja A4-papereita. Siksi kirjasta mahdollisesti julkaistaan jossain vaiheessa myös painettu versio.
PÄIVITYS 21.4.2011
Kirjasta on nyt julkaistu versio 2.0. Sisältö on muuten sama kuin versiossa 1.0, mutta tekstiä on paikoin selkeytetty ja sivumäärä on nyt 186. Päivitetyn version voi ladata tästä linkistä:
Yhden laki ja tietoisuuden evoluutio
Jos pdf-tiedosto ei aukea, lataa uusin Adobe Reader:
(Jos kirja ei vieläkään aukea, lataa se koneellesi uudestaan. WordPress toisinaan katkaisee latauksen liian aikaisin, eikä tiedosto tule kokonaisena, jolloin avattaessa tulee virheilmoitus viallisesta tiedostosta. Tiedoston koko on 1,78 MB. Vaihtoehtoinen lataus Filefactorysta)

