
”Olemme kävelleet ihmistenne parissa. Me muistamme. Me muistamme surun: olemme nähneet paljon.” -Ra
Emme ole yksin. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, ja erillisyyden tunne on vain harhaa, jolle tämä kolmannen ulottuvuuden todellisuus rakentuu. Ykseydessä toisten ilo on omaa iloa ja toisten suru omaa surua.
Ran mukaan ihmiskunnan kärsimys koetaan syvänä tuskana jopa galaksimme kaukaisimmilla alueilla. Tämä herättää korkeampien ulottuvuuksien entiteeteissä halun auttaa ja lievittää tuota tuskaa, koska he kokevat sen omana tuskanaan.
Vaeltajat – surun siskot ja veljet
Ra kutsuu vaeltajiksi sellaisia entiteettejä, jotka ovat omassa kehityksessään jo kulkeneet alempien ulottuvuuksien kautta ylempiin, mutta päättävät vapaaehtoisesti inkarnoitua kolmanteen ulottuvuuteen auttamaan muita. Ra nimittää vaeltajia myös surun veljiksi ja siskoiksi (brothers and sisters of sorrow).
Ra: ”Kuvittele, jos tahdot, rantojenne hiekkaa. Yhtä lukemattomia ovat hiekanjyvät kuin älyllisen äärettömyyden lähteet. Kun sosiaalinen muistikompleksi on saavuttanut täyden ymmärryksen halustaan, se voi päättää, että sen halu on palvella entiteettejä, jotka pyytävät apua. Nämä entiteetit, joita voit kutsua surun siskoiksi ja veljiksi, liikkuvat tämän surunkutsumuksen suuntaan. He tulevat äärettömän luomisen kaikilta alueilta.
He eivät ole itse suruisia, mutta tulevat auttamaan niitä, jotka ovat surussa. He ovat vaeltajia. Maassa heitä on noin 65 miljoonaa.”
Vaeltajia oli inkarnoituneena Maaplaneetalle 65 miljoonaa siis vuonna 1981. Tällä hetkellä vaeltajien määräksi on arvioitu yli 100 miljoonaa tai yhtä ihmistä jokaista kuuttakymmentä kohden. Suomen kokoisessa maassa tämä tarkoittaisi vaeltajien määrän olevan noin 83 000.
Jokainen korkeammista ulottuvuuksista tuleva sielu joutuu kolmanteen ulottuvuuteen inkarnoituessaan kulkemaan unohduksen verhon läpi. Vaeltajat tulevat neljännestä, viidennestä ja kuudennesta ulottuvuudesta, mutta ovat unohtaneet tyystin alkuperänsä.

Suurin osa vaeltajista on kuitenkin tullut kuudennesta ulottuvuudesta, koska Maahan syntyminen on todellinen haaste ja edellyttää suurta mielenpuhtautta ja rohkeutta. Vaarana on alkuperäisen tehtävän unohtaminen ja karman kerääminen, mikä aiheuttaa tempautumisen mukaan jälleensyntymisen kiertoon. Monet vaeltajista elävät kokonaisia elämiä muistamatta todellista alkuperäänsä.
Suurin osa meidän aikaamme inkarnoituneista vaeltajista kuuluu ryhmäsielu Rahan:
Ra: Merkittävä osa kuudennen tihentymän vaeltajista on meidän sosiaalisesta muistikompleksista [Ra]. Toinen suuri osa on niitä, jotka auttoivat Etelä-Amerikassa; toinen osa niitä, jotka auttoivat Atlantiksella. Kaikki ovat kuudetta tihentymää ja kaikki veli- ja siskoryhmiä johtuen yhteisestä tunteesta, että kuten meitä [aikaisemmin] autettiin muotojen avulla, kuten pyramidi, niin mekin voimme auttaa teidän ihmisiänne. (K5, S45, 79)
Kolmannen ulottuvuuden värähtelytaajuus poikkeaa kuitenkin suuresti korkeammista ulottuvuuksista. Maa-planeetalla värähtelyt ovat lisäksi erittäin epäharmonisia. Tämä aiheuttaa monille puhtaisiin energioihin tottuneille vaeltajille fyysisiä sairauksia.
Kysymys: Onko vaeltajilla fyysisiä vaivoja tässä kolmannen ulottuvuuden tilanteessa?
Ra: Johtuen äärimmäisestä erosta kolmannen tihentymän ja tiheämpien tihentymien värähtelyväärentymien välillä, on vaeltajilla yleensä jonkinlainen vamma, vaikeus tai tunne vieraantuneisuudesta, joka on vakava. Kaikkein yleisin näistä vaikeuksista on vieraantuneisuus, reaktio planeetallista värähtelyä vastaan ilmeten persoonallisuushäiriöinä, ja kehokompleksin oireet, kuten allergiat, ilmentäen vaikeuksia sopeutua planeetallisiin värähtelyihin. (K1, S12, 127 – 128)
Elämä Maa-planeetalla on erittäin epäharmonista, joten myös vaeltajat keräävät helposti karmaa ja joutuvat tasapainottamaan sitä sarjalla lisäinkarnaatioita. Vaeltajia yhdistää yleensä suunnaton kaipuu pois ja tunne siitä, että he eivät kuulu tänne. Heidän on vaikea sopeutua joukkoon. Heidän on vaikea käsittää julmuutta ja itsekeskeisyyttä, joten heillä saattaa olla vaikeuksia pärjätä elämässä ja motivoitua jatkuvaan kilpailuun ja kyynärpäätaktiikkaan.
Mutta jos vaeltaja pystyy muistamaan tehtävänsä ja alkuperänsä, on hänellä toisten auttamisen lisäksi ainutlaatuinen mahdollisuus polarisoitua vielä voimakkaammin positiiviseen suuntaan kuin korkeammissa ja harmonisemmissa ulottuvuuksissa.
Ra: Vaeltajalla on mahdollisuus suuresti kiihdyttää sen tietoisuuden tihentymää, josta se tulee. Tämä johtuu kolmannen tihentymän elämänkokemusten intensiivisyydestä ja mahdollisuuksista.Siten positiivisesti polarisoitunut vaeltaja valitsee hyväksyvänsä vaaran, että se unohtaa, mikä se on, palvellakseen muita säteilemällä muiden rakkautta.
Jos unohtaminen läpäistään, katalyytin määrä kolmannessa ulottuvuudessa polarisoi vaeltajan paljon suuremmalla tehokkuudella kuin voisi olettaa korkeammissa ja harmonisemmissa tihentymissä. (K2,S36, 67)
Indigo- ja kristallilapset
Maa-planeetta on lähestymässä kiihtyvällä nopeudella ulottuvuuden vaihtoa, minkä vuoksi tänne on inkarnoitunut myös niin kutsuttuja indigo- ja kristallilapsia, joilla on kaksoisaktivoitunut keho, mikä tarkoittaa, että he pystyvät virittäytymään sekä kolmannen että neljännen ulottuvuuden energioihin. Ra viittaa heihin seuraavasti:
Ra: ”Nämä entiteetit ovat niitä, jotka inkarnoituvat kaksoiskeho aktivoituna. Tämä siirtymävaiheen keho on sellainen, joka pystyy ymmärtämään neljännen tihentymän värähtelykomplekseja ilman häiriötä kolmannen tihentymän keholle, kun sisäänvirtaukset voimistuvat. Jos kolmannen tihentymän entiteetti olisi täydessä mitassa sähköisesti tietoinen neljännestä tihentymästä, kolmannen tihentymän sähköiset kentät pettäisivät yhteensopimattomuuden johdosta.” (K3, S63,90)
Kysyjä: ”Onko se syy, että he voivat taivuttaa metallia mielensä avulla ja täällä olevat viidennen tihentymän vaeltajat eivät pysty, että näillä lapsilla on neljännen tihentymän keho aktivoituna?”
Ra: ”Pitää paikkansa. Vaeltajien mieli/keho/henki on aktivoitunut vain kolmannen tihentymän tasolle ja on altistunut unohdukselle, joka voidaan läpäistä vain kurinalaisella meditaatiolla ja työskentelyllä.” (K3, S63, 92)

Vaikka vaeltajat ovat tulleet korkeammista ulottuvuuksista, ei heillä siis yleensä ole indigo- ja kristallilapsien tapaan mitään synnynnäisiä kykyjä tai lahjoja, jotka osoittaisivat heidän todellisen alkuperänsä. Heillä on kuitenkin luontainen kyky tunnistaa totuus ja palava intohimo mystiikkaan ja henkitieteisiin, ja siten suurempi todennäköisyys herätä unohduksen verhon takaa todellisuuteen. He intuitiivisesti tietävät, että tämän todellisuuden takana on paljon suurempi todellisuus. Herääminen vaatii kuitenkin henkistä työtä.
Vaeltajan laajennettu määritelmä
Keitä kaikkia voidaan kutsua vaeltajiksi? Law of One -kirjojen kanavana toiminut Carla L. Rueckert on laajentanut määritettä koskemaan kaikkia niitä, jotka ovat heränneet ymmärtämään, että heidän identiteettinsä on paljon laajempi kuin maallinen identiteetti. Jokainen joka alkaa nähdä sisäisen universumin esteettisyyden ja eettisyyden todellisempana kuin maallisen ilmiömaailman, alkaa samalla myös tuntea itsensä Maa-planeetalla muukalaiseksi vieraassa ympäristössä.
Tämä on hyvä huomio, sillä me kaikki olemme samaa alkuperää, jokainen on samaan aikaan sekä ”muukalainen” että ”paikallinen”. Meillä kaikilla on yhteinen ja sama päämäärä:
“Vaeltajista jokainen on ainutlaatuinen ja heitä on kaiken muotoisia ja kokoisia, mutta heidän todennäköisin yhteinen piirre on vieraantuneisuuden ja eristyneisyyden tunne heidän tehdessään valintoja, kuinka elää ja olla ja tulla toimeen kasvavan sisäisen tunteen kanssa, että he ovat täällä palvellakseen. Kaikkien vaeltajien yhteinen oppi ja tehtävä on antaa ja vastaanottaa rakkautta. Heidän yhteinen palveluksensa on olla oma itsensä jokaisena hetkenä niin todellisella ja syvällä tavalla kuin mahdollista heidän työskennellessään tässä elämänopissa. Päätehtävä on olemisen virka, eläminen avoimin sydämin, joka on kaikkien tänne inkarnoituneiden olentojen syvin itse. He ovat valon ankkuroijia tuoden valoa läpi maan tasoille, kun he hengittävät sisään ja ulos avoimin ja rakastavin sydämin.”(Carla L. Rueckert)
Vaeltaja-testi
Kirjan ”Being ET in America: The Subculture of Those Who Claim to be of Non-Earthly Origins” kirjoittaja tohtori Scott Mandelker on laatinut lyhyen testin, jonka mukaan voi päätellä, onko itse mahdollisesti elänyt aikaisemmin korkeammissa ulottuvuuksissa.
—————————–
Olet todennäköisesti vaeltaja, jos…
1. Lapsena vajosit usein päiväuniin, joissa oli ufoja, ET:itä (Extra Terrestial), toisia maailmoja, avaruusmatkustusta ja utopistisia yhteiskuntia. Perheesi ajatteli, että olet “vähän outo” tietämättä kuitenkaan miksi.
2. Tunsit aina, että vanhempasi eivät olleet todellisia vanhempiasi ja että todellinen perheesi oli kaukana ja piilossa. Ehkä ajattelit, että asiat ympärilläsi olivat jotenkin “miten niiden ei pitäisi olla”, muistuttaen elämästäsi jossain “kaukana”. Nämä uskomukset mahdollisesti aiheuttivat sinulle suurta tuskaa ja surua. Tunsit olevasi “poissa tolaltasi.”
3. Sinulla on ollut yksi tai enemmän eloisaa ufokokemusta (unessa tai hereillä), jotka dramaattisesti muuttivat elämäsi: ne auttoivat selvittämään epäilyksiä, inspiroivat luottamusta ja toivoa, ja antoivat merkitystä ja suurempaa tarkoitusta. Siitä lähtien sinä tiesit olevasi erilainen persoona. Se muutti elämäsi kuin henkinen herätyskello.
4. Olet aidosti kiltti, lempeä, harmiton, rauhallinen ja epäaggressiivinen (ei vain joskus vaan lähes aina).
Et ole kiinnostunut rahasta ja omistamisesta, joten jos “jonkun täytyy pärjätä ilman”, se on yleensä sinä – sellainen on sinun tapasi uhrautua. Ihmisten julmuuden, väkivallan ja jatkuvan globaalin sodankäynnin tavat vaikuttavat todella oudoilta (voisiko sanoa, muukalaisilta?). Et vain voi ymmärtää tätä vihaa, raivoa ja kilpailua.
5. Sinulla on vaikeuksia tunnistaa pahuutta ja petkutusta: jotkut ihmiset kutsuvat sinua naiviksi (ja ovat oikeassa!). Kun havaitset aitoa negatiivisuutta keskuudessasi, peräännyt kauhuissasi ja tunnet järkytystä, että “jotkut ihmiset todella tekevät tuollaisia asioita.”
Hienovaraisella tavalla sinä todellisuudessa tunnet hämmennystä. Ehkä hämärästi aistit tunteneesi maailman ilman sellaista epäharmoniaa.
6. Elämäsi olemus on muiden palveleminen (olivat ne sitten perhettä, ystäviä tai työtovereita), ja ylistät suuria ihanteita, jotka saattavat olla viattomia ja naiiveja (maallisin termein). Mutta sinä vilpittömän syvästi toivot parantavasi maailman. Paljon pettymystä ja turhautumista seuraa, kun sellaiset toiveet ja unelmat eivät materialisoidu.
7. Sinä täydellisesti syleilet tieteellistä luonnetta, viileää, järkevää ja mitattavaa lähestymistä elämään. Ihmisen intohimo ja tulipunainen halu vaikuttavat vierailta: olet hämmentynyt. Romantiikka ja koko tunteiden maailma ovat todella vieraita sinun luonnollesi.
Sinä aina analysoit kokemuksia, joten ihmiset sanovat, että olet aina päässäsi – mikä pitää paikkansa! [Huomautus: Tämän tyypin vaeltajat ovat vähemmän yleisiä ja tuskin lukevat tätä kirjaa – heidän skeptisisminsä olisi liian suurta! Tällainen “outolintu” on todennäköisesti loistava tieteilijä.]
8. Sinä helposti eksyt tieteisfantasiaan, keskiaikaiseen eeppiseen fantasiaan (kuten Hobbitit] ja visionaariseen taiteeseen. Jos saisit valita, niin mieluummin eläisit menneisyyden tai tulevaisuuden unelmissasi kuin nykyisyydessä.
Joskus pidät Maan elämää pitkäveteisenä ja tarkoituksettomana, ja toivoisit pystyväsi menemään täydelliseen, jännittävään maailmaan. Sellaiset unelmat ovat kulkeneet mukanasi kauan.
9. Sinulla on kyltymätön kiinnostus ufoihin, elämään toisissa maailmoissa tai aikaisempiin Maan sivilisaatioihin kuten Atlantis tai Lemuria. Joskus tunnet kuin olisit todella ollut siellä ja voisit jopa mennä takaisin jonain päivänä.
Kirjahyllyssäsi saattaa olla monia tästä kertovia kirjoja. (Todellisuudessa tämä kysymys on itsestäänselvyys, koska vaeltajilla ja walk-in-olennoilla on aina syvällinen ja lakkaamaton uteliaisuus toisiin maailmoihin – ja hyvästä syystä!)
10. Sinulla on voimakas kiinnostus mystiseen henkisyyteen (idän tai lännen) sekä teoriassa että käytännössä, ja tunnet, että sinulla on ollut suurempia voimia, mutta jotenkin kadotit ne.
Saatat tuntea, että on tarpeetonta koulia itseäsi, koska “olet jo ollut siellä”, mutta jotenkin unohdit, mitä tiesit. Ihmiset saattavat epäillä sinun päätelmääsi, mutta tiedät, ettei se ole niin yksinkertaista.
11. Olet tullut tietoiseksi kanavaksi ET:ille ja muille Maan ulkopuolisille lähteille – ja tiedät, että elämäsi tarkoitus on auttaa muita kasvamaan ja kehittymään. (Todennäköisesti et enää nuku – vaeltaja!)
12. Sinä tunnet, ehkä koko elämäsi ajan, valtavaa vieraantuneisuutta ja tunnetta, että et koskaan täysin sovi joukkoon. Ehkä toivot olevasi kuin muut, teet parhaasi ollaksesi normaali tai kuvittelet itsesi toisten kaltaiseksi, mutta yksinkertaisesti pohjimmiltasi tunnet itsesi erilaiseksi ja olet aina tuntenut.
On todellinen pelko, että et koskaan löydä paikkaasi tästä maailmasta. (Mitä et ehkä löydäkään! Huomio: Tämä on vaeltajan klassinen profiili.)
Tietenkään kysymyssarjani ei ole tyhjentävä, ja vain vastaamalla “kyllä” johonkin kohtaan ei välttämättä tarkoita, että olisit muualta.
Vaikka jotkut kysymykset ovat melko hyviä ET-indikaattoreita, kuten numero 3 (jos ET-kontaktisi oli selkeä ja valtavan positiivinen) ja numeroiden 1 ja 12 yhdistelmä (klassinen profiili), ei ole silti mitään takeita. (Ja en ota laillista vastuuta, pyydän!)
Vain sinä voit päätellä intiimin itsetuntemuksen syvyyksistä, oletko ET-sielu. (Scott Mandelker)——————————
Jos tunnet erittäin suurta vetoa Ran opetuksiin, olet todennäköisimmin inkarnoitunut Maahan korkeammasta ulottuvuudesta – ehkä ryhmäsielu Rasta. Olet “surun veli tai sisko”, joka on vaeltanut suunnattoman pitkän matkan ja kaipaa jo kiihkeästi päästä takaisin kotiin, jossa värähtelyt ovat harmoniset ja sielusi kanssa yhteensopivat. Sielusi on kirkas, mutta tämän maailman mukana on mieleesi voinut tarttua suru- ja kaihomielisyyttä – ehkä jopa raastavaa tuskaa. Aikaisemmin vaeltajat joutuivat elämään yksin poikkeavien ajatustensa kanssa, mutta internetin aikakaudella on mahdollista olla kontaktissa miljooniin samankaltaisiin, jotka on ripoteltu kuin pisarat ympäri maapalloa. Yhdentymisen aika on lähellä ja vaeltajat alkavat herätä omaan todelliseen olemukseensa, kun lähestymme vuotta 2012.
2. Tunsit aina, että vanhempasi eivät olleet todellisia vanhempiasi ja että todellinen perheesi oli kaukana ja piilossa. Ehkä ajattelit, että asiat ympärilläsi olivat jotenkin “miten niiden ei pitäisi olla”, muistuttaen elämästäsi jossain “kaukana”. Nämä uskomukset mahdollisesti aiheuttivat sinulle suurta tuskaa ja surua. Tunsit olevasi “poissa tolaltasi.”
6. Elämäsi olemus on muiden palveleminen (olivat ne sitten perhettä, ystäviä tai työtovereita), ja ylistät suuria ihanteita, jotka saattavat olla viattomia ja naiiveja (maallisin termein). Mutta sinä vilpittömän syvästi toivot parantavasi maailman. Paljon pettymystä ja turhautumista seuraa, kun sellaiset toiveet ja unelmat eivät materialisoidu.
11. Olet tullut tietoiseksi kanavaksi ET:ille ja muille Maan ulkopuolisille lähteille – ja tiedät, että elämäsi tarkoitus on auttaa muita kasvamaan ja kehittymään. (Todennäköisesti et enää nuku – vaeltaja!)